Tradenomi Minna Lähteenmaa:

Työskentelen kirjanpitotoimisto Pauli Kivimäki Oy:ssä
Virroilla. Työnkuvaani kuuluu hoitaa asiakkaiden kirjanpidot, palkka-asiat,
tilinpäätökset, veroilmoitukset ym. taloushallinnon työt. Asiakkaita on hyvin
monenlaisia. Jotkin pienet yritykset eivät tarvitse kuin kirjanpito-,
tilinpäätös- ja veroilmoituspalveluita. Toisissa yrityksissä taas hoidan kaikki
paperihommat laskun vastaanottamisesta laskun maksuun, myyntilaskujen tekoon ja
reskontrien hoitoon saakka. Asiakkaat tarvitsevat usein myös apua erilaisten
hakemusten ja asiakirjojen laatimisessa.
Olin jo pitkään miettinyt opintojen jatkamista merkonomin tutkinnosta
tradenomiksi, mutta opiskelemaan olisi pitänyt lähteä yli sadan kilometrin päähän,
ja se tuntui aikataulullisesti liian haastavalta työssäkäynnin ohella. Kun
kuulin, että omalla paikkakunnalla alkaa aikuisille suunnattu
ilta-, viikonloppu-, ja monimuoto-opetuksena toteutettava koulutus, päätin
hakeutua siihen.
Minulla oli jo markkinointimerkonomin tutkinto. En ole kuitenkaan työskennellyt
markkinoinnin parissa, vaan olin ollut lähes 20 vuotta erilaisissa
taloushallinnon työtehtävissä. Halusin opinnoissani keskittyä taloushallintoon,
josta tiesin olevan minulle hyötyä työelämässä. Ensimmäisenä vuonna sain
markkinoinnin peruskurssit hyväksiluetuksi aiemman tutkinnon perusteella.
Toisena vuonna vaihdoin markkinoinnin kursseja taloushallinnon kursseihin,
joita kävin suorittamassa Tampereella oikeustradenomien ryhmässä ja suoritin
joitakin taloushallinnon verkkokursseja. Mielestäni oli erittäin hyvä, että
sain valita myös taloushallinnon puolelta sellaisia kursseja, joista uskoin
olevan minulle hyötyä jatkossa. Tarvitsen jokapäiväisessä työssäni laajalti
taloushallinnon tietämystä.
Lähiopetustunnit olivat mukavia ja tärkeitä. Ryhmätyöt olivat myös antoisia,
koska niitä tehdessä sai pohdiskella asioita yhdessä muiden opiskelijoiden
kanssa. Koulutuksella sain päivitettyä tutkintoni ja ammattipätevyyteni. Sain
itse suunnata opinnot niihin asioihin, joista tiesin olevan
hyötyä työelämässä. Koska olin työskennellyt jo useita vuosia taloushallinnon
työtehtävissä, tiesin mitä asioita minun kannattaa opiskella lisää.
Koulutuksessa opetettiin myös paljon hakemaan itse tietoa erilaisista
lähteistä.
Minulle ilta- ja monimuoto-opiskelu oli ainut vaihtoehto opiskella, koska en
halunnut jäädä pois töistä opiskeluiden ajaksi. Uskon, että
ammattikorkeakoulututkintoa arvostetaan ja sen avulla on paremmat
mahdollisuudet hakea uusiin työtehtäviin.
Onhan se haastavaa. Täytyy olla motivoitunut opiskeluun, koska se kestää melko
pitkään. Minulla oli kalenteri, johon merkitsin kaikki lähiopetuskerrat,
tehtävien palautusajat ym. asiat ja pyrin tekemään tehtäviä hyvissä ajoin,
päivittäin, ettei niitä päässyt kertymään liikaa rästiin eikä kaikki jäämään
viime tippaan. Viikonloppuisin pyrin tekemään pääosan tehtävistä ja lukemaan
tentteihin. On myös tärkeää, että pystyy viettämään tarpeeksi aikaa perheen,
ystävien ja harrastusten parissa, koska kolme ja puoli vuotta on niin pitkä
aika. Kaikkea muuta elämää ei voi laittaa jäihin siksi aikaa. Opettajat olivat
todella kannustavia ja muista opiskelijoista sai paljon apua ja tukea.