keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Aikuistradenomikoulutus alkaa Virroilla syksyllä


Tradenomiopinnot käynnistyvät aikuiskoulutuksena ensi syksynä Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä. Opinnot toteutetaan ilta-/viikonloppu- tai monimuoto-opintoina, joten ne voi suorittaa työn ohessa. Kontaktiopetusta järjestetään lukuvuoden aikana joka toinen viikko torstai- ja perjantai-iltaisin sekä sovittavina lauantaipäivinä. Lisäksi voidaan järjestää intensiivijaksoja. Koulutuksen aikana hyödynnetään myös verkko-, virtuaali- ja projektiopiskelua. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua sekä kotimaisiin että kansainvälisiin projekteihin ja ohjelmiin osana opintojaan.

Liiketalouden koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehtona on Uudistuva yritystoiminta, markkinointi ja talousjohtaminen. Ammattiopintoihin sisältyy markkinoinnin suunnittelun ja johtamisen, kansainvälisen markkinoinnin, talous- ja henkilöstöjohtamisen sekä mainosgrafiikan ja visuaalisen markkinoinnin opintoja. Lisäksi opintoihin kuuluu kehittämisprojekti yrityksen/organisaation ja oman kehittymistarpeen mukaan. Harjoittelu muodostuu orientoivasta ja syventävästä suuntautumisalan harjoittelusta. Harjoittelun voi suorittaa kotimaassa tai ulkomailla. Työelämälähtöinen opinnäytetyö tehdään opintojen loppuvaiheessa. Osa opinnoista voidaan mahdollisesti järjestää Tampereella.

Tradenomit saavat kokonaisvaltaisen kuvan yritystoiminnasta sen osa-alueineen. He perehtyvät kotimaiseen ja kansainväliseen markkinointiin markkinointikeinoineen, kansainväliseen bisnekseen operaatiomuotoineen sekä ulkomaankauppaan menettelyineen ja asiakirjoineen, markkinointiviestintään, markkinointiaineiston laatimiseen, mainosgrafiikkaan, brändi- ja imagomarkkinointiin, internetmarkkinointiin, asiakassuhteiden hoitamiseen sekä markkinoinnin tutkimus- ja suunnitteluprosessiin. He perehtyvät eri markkina-alueisiin sekä niiden liiketoimintaympäristöihin ja bisneskulttuureihin.