sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kummallisia pääsiäismietteitä

Olen ollut todella tylsää seuraa viime päivät. Lähimpien seurassa olen ollut hajamielinen ja ystävien seurassa rasittava. Ajatukseni askartelevat matemaattisessa lahjakkuudessa, tai enemmänkin sen puuttumisessa. Kyläilen rasitukseen saakka taloushallinnon tehtävissä työskentelevien ystävieni luona ja vaadin vastauksia. Kaipaan erityisesti vastausta kysymykseen:"Mistä voin tietää (ulkoa opettelematta), että tämä lasketaan juuri näin?". Minulle sanotaan, että "se vain menee näin, loogisesti kun ajattelet, näiden suhdehan pitää selvittää saadaksesi tietää, mikä on x ". Joku heistä ymmärtää kysymykseni ja ongelmani, joku ei voi millään käsittää, miksi en voi hahmottaa näitä asioita "luonnollisesti".
Johdon laskentatoimi-kurssin seurauksena ajatukseni askartelevat siis nyt koko ajan oppimisen ongelmissa, eri aivolohkojen toiminnassa, affektiivis-motivationaalisissa kysymyksissä (käsite luettu Kasvatus-lehden artikkelista, julkaisusta numero 4 / 2004) ja kaikenlaisessa muussa aiheeseen liittyvässä. Mieleen palautuu oma oppimishistoriani kansakoulusta alkaen. Ensimmäisissä neljässä kevättodistuksissa "laskento" oli 6. Seuraavissa viidessä  matematiikka oli 4 tai 5. Lukiossa sama jatkui. Paitsi kerran, lukion ensimmäisessä joulutodistuksessa, matikka oli 7. Opettajana oli silloin sijainen, "Hiiri", kuten häntä kutsuimme. Ilmeisesti hänen opetusmetodinsa olivat parempia kuin muiden. Tai aihealue sattui tuolloin lukion ekalla, lyhyessä matematiikassa, olemaan helppo. Olin kuitenkin ylpeä numerostani ja ajattelin: kyllä tämä tästä. Mutta ei . Ehtoja suoritin koko lukion ajan joka kesä. 
Näihin päiviin saakka minua on lähinnä naurattanut muisto siitä, kun sain 15-vuotislahjaksi matematiikan ja fysiikan opettajilta vieterillä toimivan leppäkerttulelun: "Voit leikkiä tällä nämä meidän tunnit".
Mitä ajattelette, viestittivätkö he minulle näiden aineiden oppimisen tärkeyttä?
Lukiessani tämän koulutuksen esittelyä kesän kynnyksellä vuosi sitten mietin, pärjäänkö laskennan aineissa, joita tutkintoon tässä muodossaan sisältyy yhtä paljon kuin markkinoinnin kurssejakin. Jaksanko pinnistellä? Mitä olen oppinut työelämän käytännön laskennassa? Minkälainen motivaatio minulla on koittaa puristaa itsestäni enemmän kuin koskaan olen "laskemisen" vuoksi tehnyt?
Päätin, että pärjään. Aloitan laskennan kurssit puhtaalta pöydältä. Unohdan angstit, joita aihealue minulle tuottaa.
En pidä itseäni mitenkään epäloogisena enkä erityisen tyhmänä. Monissa asioissa elämän eri alueilla minulla on  hyvä päättely- ja havainnointikyky. Käytännön ongelmien ratkaisuissa olen  tehokas. Työelämässä tein tulosta ja mittailin kustannuksia, hinnoittelin ja arvioin mihin kannattaa panostaa ja mihin ei. Mutta joku muu kantoi lopullisen vastuun siitä, että päättelyni ja laskutapani olivat oikeita (ja korjautti huolimattomuusvirheeni). Joku laski kertoimet minulle tarvittaessa - tai kertoi, miten ne itse lasken - auttoi rakentamaan tarvittavat laskentakaavat. Tarkoista sisäisen laskennan  raporteistaan se joku sitten tarkasti kanssani, että olen pysynyt "aisoissa". 
Liiketoiminnan ymmärtäminen käytännön tasolla on riittänyt minun tehtävissäni. Selväähän on, että en jatkossakaan hakeudu tehtäviin, joissa suurin osa ajasta kuluisi numeroiden tuottamisessa.
Kiinnostukseni ja lahjani ovat muualla.Tästä lauseesta ajatukseni siirtyvätkin sitten nimenomaan tuohon lahjakkuuteen ja kiinnostukseen. Kumpi on suurempi tekijä oppimisessani? Olenko jo kansakoulun ensimmäisellä osannut päättää, että minua ei laskento kiinnosta? En usko.
Lukija voisi kuvitella, että painin tässä suurtenkin matemaattisten ongelmien kimpussa. Ehei, opettelen vasta operatiivisen laskennan perusteita. Enkä edes ensimmäistä kertaa: ravintolakoulussa ja kauppaopistossa samantyyppiset asiat on jo käyty läpi. Silti olen aivan kuin uuden edessä, jälleen kerran.
Kummityttäreni saa syksyllä opetettavakseen oman "ekan luokan". Eilen pakkasimme hänen muuttolaatikoihinsa väritikkuja, joita hän aikoo käyttää seitsenvuotiaiden alkeisopetuksessa syksyllä.
Aijon käyttää tilaisuuden hyväkseni ja seurata opetusta sivusta. Aloitan alusta.         
Kaunista kevättä kaikille!
Outi

2 kommenttia:

  1. Moi, kiva teksti. Mulla oli myös kerran sijaisena matikanope, jota kutsuttiin "Hiireksi"! Hän oli pieni, vaalea nainen, mutta hänellä oli rautainen auktoriteetti ja kaikki oppilaat mukaanlukien häiriköt kuuntelivat hiirenhiljaa, kun tämä opettaja opetti meille matikkaa. Ja hän oli hyvä myös opettaja. Ettei vain olis samasta henkilöstä kyse?:D Minulla on myös nyt pääsiäisaikana jostain syystä johdon laskentatoimesta tullut "elämää suurempi" asia. Eli paljon on aikaa mennyt tämän aihealueen parissa.

    Aurinkoista pääsiäisaikaa!

    t. sole

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, taisi olla meidän blogin ensimmäinen kommentti! Tattadaa, tässä tulvat fanfaarit :D Hiiri oli nuorehko, pienikokoinen nainen ja muistaakseni vaalea polkkatukka, ja pinni otsahiuksissa, jos en muista aivan väärin. En tiedä mitä erikoista opetuksessa oli, vai oliko mitään. Sen muistan, miten ylpeä olin, kun tajusin jotakin. Samoin kuin nyt, kun osaan mallitehtävän perusteella ratkaista jotain tosi yksinkertaista.. ;) Outi

    VastaaPoista