maanantai 4. maaliskuuta 2013

Opiskelijatarinoita - osa 1


Julkaisemme tässä blogissa muutamia opiskelijatarinoita, joissa Virroilta valmistuneet tai Virroilla opiskelevat tradenomit kertovat opinnoistaan.


Tradenomi Katja Urrila-Virtanen:


Työskentelen valokuvaus- ja kehystysalan yrittäjänä Kuvaamo Intossa. Tradenomin opintoihin liittyi paljon kursseja, jotka käsittelivät yrittäjyyttä. Olin suorittanut jo yo- merkonomin ja yrittäjän ammattitutkinnon, mutta silti sain tradenomiopintojen parissa lisää tietoa ja valmiuksia pyörittää omaa yritystä.

Yllättävää kyllä, yksi suurimmista hyödyistä mielestäni oli kielitaidon kehitys ja usko siihen, että nyt pärjäisin myös arkipäivän tilanteissa muullakin kuin suomen kielellä. Tradenomin opiskeluihin ensin pakkopullalta tuntuvat englannin ja ruotsin kielet toivatkin eniten paitsi haastetta niin myös onnistumisen iloa.

Erittäin hyödyllisiä ja mielenkiintoisia kursseja olivat muun muassa kirjanpitoon ja julkaisuohjelmiin liittyvät kurssit.

Olen ollut töissä valokuvausalalla jo viisitoista vuotta ja yrityksessä, jossa työskentelin, oli suunnitelmissa sukupolvenvaihdos. Kaupallisista opinnoistani alkoi olla aikaa sen verran, että koin tärkeäksi päivittää tietojani. Opinnot vastasivat suurimmalta osaltaan odotuksiani.

Markkinointihan, tavalla tai toisella, kuuluu aina yrityksen toimintaan. On saatava asiakkaille tiedoksi, mitä yritys tekee ja kenelle. Tärkeää on aina silloin tällöin pysähtyä pohtimaan, kuinka markkinoin ja mitä haluan yrityksestäni kertoa. Markkinointiopinnot antoivat kattavan kuvan koko markkinoinnin kentästä. Näin on helpompi vertailla ja miettiä oikea markkinointipaketti oman yrityksen tarpeisiin.

Uusille opiskelijoille toivotan onnea, iloa ja sopivasti haasteita opintojen parissa. Aikuisopiskelijoilla on usein motivaatio kohdallaan, mutta perheen, työn ja opiskelun yhteensovittaminen asettaa joskus haasteita. Itsensä kehittäminen kannattaa kuitenkin aina. Muuttuva maailma ja työtilanteet vaativat tietojen päivittämistä ja opiskelu tradenomiksi on hyvä keino siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti