keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Opiskelijatarinoita - osa 3


Tradenomiopiskelija Tytti Päivärinta:

Olen ollut ennen tradenomikoulutusta noin 20 vuotta yksityisyrittäjänä muun muassa kosmetologina ja maatalousyrittäjänä. Kaupallista pohjakoulutusta minulla ei ole ollut, vaan olen ylioppilas ja sen lisäksi suorittanut kansainvälisen kosmetologikoulun ammattitutkinnon.

Mieheni vuonna 2000 perustamassa metsäkoneyrityksessä olen työskennellyt opintojeni ohessa vuodesta 2010. Hoidan markkinointia, visuaalista suunnittelua ja kirjanpitoa. Koulutus on antanut hyvän perustan työnteolleni. Ja nyt ymmärrän myös teoriassa sen, mitä olen tehnyt käytännössä. 

Koulutus on antanut enemmän kuin odotinkaan. Olen oppinut paljon asioista, joista aiemmin minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystäkään. Vaikka minulla oli perusasiat kunnossa oman yritykseni kautta, olen silti saanut paljon irti opiskelusta. Olen suorittanut suuren osan opinnoistani virtuaalisesti, mikä on ollutkin minulle ainoa mahdollisuus opiskella työni ohessa. Olen saanut joustoa opinnoissa eli olen voinut suuntautua viestintään ja näin hajauttaa opintojani. Opettajat ovat olleet avuliaita ja ymmärtäväisiä.

Uusille opiskelijoille haluaisin sanoa, että hyvä perusta ja päämäärätietoisuus ovat suurena apuna opiskelussa. Kannattaa miettiä omaa suuntautumistaan ja olla armollinen itseään kohtaan, eikä vetää itseään piippuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti